Vuosi on alkanut varsin kylmissä merkeissä. Pakkasta on riittänyt ja ajoittain johtuen liian kylmistä ilmoista kuskille on treeniin tullut paljon taukoja. Myöskään loukkaantumisilta ei olla vältytty ja treenit ovat jäänett harmittavan vähälle.

Mietimme jo, perummeko kaikki kisat ja keskitymme retkiajoon, koska treenit ovat jääneet sen verran vähälle erinäisistä ilmoihin, reitteihin ja koirien terveyteen liittyvistä syistä Päädyimme kuitenkin, että muutamaan kilpailuun tänäkin talvena osallistumme, ensimmäisenä East Point Open Lieksassa vajaan kahden viikon päästä.

Iinan käyttövalionarvon vahvitus on saapunut. Nyt meillä asustelee siis virallisestikin 12 Icesmile's valiota.

Viime viikolla saimme myös iloisia uutisia. NanTanistamme on tullut viiden hienon pennun isä!